Morjesta!

Morjens morjens! Joululähestyy ja talvi on koittanut (ainakin vuoren rinteillä). Tosiaan kaupungissa ei ole lumesta tietoakaan, mutta ylhäällä vuorilla sitä riittää. Kahtena päivänä täällä tossa viime kuussa sato lunta, mutta se suli samantie pois. Ostin kausikortin Grouse Mountainiin ja siellä oon käyny yleensä kaks kertaa viikossa tässä neljän kolmen viikon aikana. Yleensä oon Cameronin (koulukaveri) ja Seamusin kanssa ja silloin tällöin tulee joukko Seamusin kavereita mukaan. Grouseen me mennään Seamusin kanssa bussilla (metro+vesibussi+bussi) ja matkaan menee yleensä semmonen tunti ja viistoista minsaa. Herätään yleensä seittemältä ja ollaan kymmeneen mennessä rinteessä. Tilasin tässä pari viikkoa sitten uuden GoPro HD Hero 2 kypärä kameran, joka osoittautu tosi hyväksi hankkeeksi. On ihan pirun hyvä ja sillä on kätsy kuvailla.

Viime viikonlopusta sen verran, että torstai - lauantai tuli vietettyä viiden tähden hotellissa. Näil on nimittäin semmonen diili, että näiden talo on hyvä kuvauspaikka mainoksille ja leffoille ja aina kun tänne tulee joku kuvaamaan jotain niin ne maksaa näille hotellissa yöpymisen ja kaikki kustannukset. Tällä kertaa täällä kuvattiin vakuutusfirman mainos, jossa kaks rosvoa murtautuu näiden kotiin ja vie television. No mehän sit lähettiin pois alta Downtowniin hotelli Shangri-la:han pienelle staycationille. Torstaina käytiin taas Seamusin kanssa Canukkien pelissä ja päätin ostaa Salon jerseyn. Peli oli Nashvilleä vastaan, Salo ei pelannu nivusvian takia, mutta Nashvillen puolelta maalista löytyi Pekka Rinne. Hetken siinä mietin, että perkele kyllä sitä on ylpeä suomalaisista kiekkoilioista. Perjantaina käytiin vähän shoppailemassa siinä keskustassa ja illallisella Italialaisessa ravintolassa. Lauantaina tultiin takasin kotiin ja sunnuntain olin taas rinteessä.

Joulu lähestyy ja se näkyy. Jokainen hössöttää joulusta ja televisiosta ei mitään muuta tuukkaan, kun joulumainoksia. Itse olen eniten innoissani joululomasta, joka alkaa 16. päivä ja päättyy 2. päivä. Joululoman alettua lähdetään Whistleriin 4-5 päiväksi ja ei muuta voi sanoa kun että meisi on STOKED!!! Vihdoinkin pääsen toteuttamaan yhden unelman. Cameronin ja uuden Goprooni avustuksella väsään kasaan ''Winter Break'' editin jota sitten linkittelen tänne blogiini. Tänään sain host-äiskältä aikaisen lahjan; RUISLEIPÄÄÄ!!. Ja vieläpä kunnon ruikkaria eikä mitään shaibaa. Erinillä on nimittäin sen toimistolla suomalainen sihteeri, jonka äiti omistaa torontossa pienen ''suomi putiikin'' ja se sieltä Torontosta sitten lähetti tänne mulle vähän ruikkaria. Se on itte leivottua ja oikeeeeen hyvää. Ja Erin lupas väsätä oikeen kunnon jouluruokamätöt; 24. päivä syödään kinkkua ja 25., milloin nä juhlii joulua syödään pohjois-amerikkalaisen perinteen mukaan kalkkunaa.

Koulusta vielä sen verran, että jakso vaihtui tossa pari viikkoa sitten, joka ei oikeestaan meinaa mitään muuta kuin saadaan tietää meijän väliarvosanat. Mitään en reputa ja olen siitä tyytyväinen. Tosin kaikki koulukaverit sanoo, että mun läpäisty on yhtäkuin fail. Tän koulun oppilaat on nimittäin ihan super super vaativia (johtuu kaikista tosi tasokkaista kiinalaisista joita meijän koulu on täynnä). Koulun käytävillä kaikki morjestelee mulle ja Facebookissa tulee kaveripyyntöjä oppilailta joita en edes tunne.

Tässä tais olla kaikki mitä mieleen näin äkkiseltään tupsahti. Loppuun vähän kuvia ja pikku lautapätkä.

Täytyy sanoo, että kyllä koin itteni tervettulleeksi kun tommonen teksti pomppas silmiin.

Jeejejejejejejejeje!!!

Morjensta!

Pakko on kirjoittaa aivan mahtavasta päivästä. Nimittäin viime keskiviikkona aukesi yksi paikallisista laskettelumestoista nimeltä Cypress Mountain. Siitä lähtien sitten odottelinkin kuumeisesti sopivaa päivää lähteä rinteeseen ja eilen se sitten koitti. Olin käynyt torstaina ostamassa uudet sikamakeet niken monot. Ponnahdin aamulla yhdeksän maissa ylös ja kävin mäiskimässä Seamusin hereille. Seamusin yks kaveri, tai no nykyään myös munkin kaveri, pisti viestiä, että saadaan kyyti niiltä ja et olkaa valmiina 45 minsan päästä. Siitä sitten äkkiä vähän muroja poskeen ja kamppeet päälle. Kyyti saapui, ja lähettiin kohti Cypressiä. Mukana oli minä, Seamus, Evan, ja Ben. Automatka kesti tunnin verran. Heti kun päästiin North-Vancouveriin niin alko tie pujotella ylös vuoren rinnettä. Ylöspäin mentäessä lumen määrä kasvoi ei mistään semmoseen 10 senttiin. Ylhäällä oli sopivasti semmonen -1 astetta ja aurinko paistoi. Cypresistä ei ollu auki kun kaks laskua, jotka kuitenkin oli pitkiä ja pinta-alaltaan varmasti neljäkertaa hoosalon rinteet yhteensä. Lumi oli tykitettyä mut pinnalla parinkymmenen sentin luonnonlumikuorrutus. Hissiliput ei maksanu kun 18 dollaria päivältä, koska oli vaan kaks laskua auki. Toiminnassa oli yks tuolihissi johon jono oli aika iso, mutta ei todellakaan haitannut. On se kyllä aina outoa vetää ne ekan päivän laskut kun on vähän ruosteessa. Ja vielä ihmeellismpää on, kun miettii laskettelevansa keskellä marraskuuta ja että kaupungissa ei oo tietookaan lumesta. Lähdettäessä kun käveltiin autolle niin parkkipaikalla kaks tummaihosta hemmoo osotti mun monoja sanoen ''oooooooouhh shiiiiiiiit'' ja näytti peukkoa ja totes että ''fucking nice boots buddy''. Tarkotus oli muuten kuvata ihan pikku pätkä, mutta ei ollu kärsivällisyyttä siihen kun haluttiin laskea kokoajan, plus että kaikki oli vähän ruosteessa niin ei kukaan kavereista viittiny vielä kameraa pidellä. Ekat videot siis varmaan tulee kun päästään laskemaan Grouseen tai jouluselta Whistleri-reissulta. Grouse on siis toinen paikallisista vuorista Vancouverissa (en oo ihan varma oonko näistä puhunu aikasemmissa postauksissa). Ja Whistler onkin sit se iso laskettelumekka.



                                Pakko on vähän näyttä niitä uusia monoja :)

Hieno päiväni ei kuitenkaan tyssännyt rinteiden sulkemiseen vaan kotiin päästyä mua ja Seamusia odotti liput Canukkien peliin. Käytiin äkkiä suihkussa, vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin bussilla Rogers areenalle kattomaan peliä. Peli oli New Yorkin Islandersseja vastaan ja päättyi Canukkien 4-1 voittoon. Fiilis areenalla oli muuten aivan mahtava ja peliä oli aivan mieletöntä seurata.

Trick or treat!

Morjensta!

Pyydän heti alkuun anteeksi etten ole vaivautunut kirjoittamaan tätä postausta heti halloweenin jälkeen. Halloween oli sis viime viikonloppuna (virallinen halloween päivä oli maanantaina). Vähäsen kyllä harmittaa ettei tullut pukeuduttua. Kai se johtuu siitä ettei kukaan muukaan perheessä pukeutunut. Kaikenkaikkiaan vietettiin aika perus viikonloppu. Lauantaina käytiin poikien kesken (siis minä, Seamus ja Ian) syömässä Ianin hyvän ystävän kanssa ravintolassa ja siitä sitten katsomaan BC Lionssien futispeliä. Täytyy sanoa, että laji on aika mielenkiintoinen ja viihdyttävää seurata. Meininki Stadionilla oli aivan hulppea! Se oli just sellasta mitä teeveestä seuraa; fanit ulvoo ja huutaa, myyjät kävelee semmoset laatikot harteilta roikkuen ja myy kaljaa, donitse, pop cornia yms. BC leijonat voitti ja peli oli mielenkiintoinen ja tiukka.

Sunnuntaina olin kavereitten (Cameronin ja Henryn) kanssa pyöräilemässä sopivat kaks ja puol tuntia. Pyöräiltiin ympäri down townia ja ne näytti mulle vähän paikkoja. Sain innoitettua Cameronin aloittamaan rakentaa fixie-pyörää (itse siis Suomessa olen fixillä polkenu ja kaikki lukijat varmaan tietää mikä kyseinen pyörä on, jos näin ei oo niin googlatkaa, ku en jaksa selittää) ja siinä sitten tajusin kuinka tuota omaa ratsuani kaipaan, joka tällä hetkellä varmaankin homehtuu siellä kotikellarissa. Mutta anyways tarkoitus on taas huomenna mennä pyöräilemään vähän isommalla porukalla. Kotiin tultuani oli Host äitin veli perheineen saapunut illalliselle. Ne on käyny pari kertaa meillä mun ollessa täällä joten ne on siis ihan tuttua sakkia.

Maanantaina, virallisena halloween päivänä, alotettiin ilta kaivertamalla kurpitsat, joka on näitten jokavuotinen perinne. Mä Brenna ja Ian oltiin kuitenkin ainoot jotka kaivers kurpitsat, koska kaks kurpitsoista oli homehtunu. Seamus lähti kavereitten kanssa trick or treat touhuihin, vaikka on kaikkien mielestä liian vanha moiseen ja sillä välin me muut jäätiin jakamaan karkkia oveen koputtaville lapsille. Äiti oli tehnyt pihasta hautausmaan; katolta roikkui hämähäkin seittiä, maassa oli hautakiviä pystyssä luurankojen kera, taustalla soi kauhuääniä ja postilaatikosta törrötti savukone, joka ei oikeen toiminu täydellä teholla kovan tuulen takia, mutta sai silti useet lapset kirkumaan ja ottamaan pari tai jopa parikymmentä taka-askelta. Ovella ei käyny illan mittaan kun varmaan 20-30 lasta, joka on tosi vähän. Näitten vanhassa naapurustossa kävi kuulemma aina 200 lasta illassa. Lopuksi ammuttiin vähän raketteja, joita Seamus oli ostanu (täällä raketteja saa ampua siis myös halloweenina).  Semmoinen oli mun ensimmäinen kunnon halloween. Ian muuten vaati mua aloittamaan operaatio halloween Suomeen, jonka aijon varmasti suorittaa.

Kiitoksen anto

Nyt on sitten vietetty pitkä neljän päivän thanks giving viikonloppu Powell Riverissä, jossa asuu Ianin veli Bill perheineen (mua vuoden nuorempi tyttö Marissa, mun ikänen poika Adrian, billin vaimo Angie ja iso koira Rocky). Perjantai ja eilinen Maanantai oli vapaapäiviä. Lähettiin perjantai aamupäivällä ajaa kohti Powell Riveriä joka sijaitsee about 5 tunnin ajomatkan pääs Vancouverist (sisältää kaks lauttaa). Saavuttiin perille illalla ja jengi otti mut avoimesti vastaan. Mä, Seamus ja Adrian majoiduttiin samantein kellariin pelaamaan xboxii. Lauantain aamupalavohveleiden jälkeen me lähettiin miesten kesken keilaamaan. Eikä muuten pelattu normaalia 10 keilan keilaust vaan viittä keilaa joit koitettiin kaataa semmosel pienel pallol. Oli outoo ja hieman erilaist mut hauskaa silti.  Illalla pelattiin näitten perinteen mukaan lautapelejä.

Sunnuntai oli aivan superhauska päivä. Aamupalan jälkeen lastattiin reppuihin hotdoggei, kaakaoo, sipsei ja limsaa, autonkatolle kanootti ja peräkärryyn mönkijä ja ajettiin, taas miesten kesken, näitten perinteiselle mestalle semmosen pienen järven rantaan. Siellä me sitten tehtiin nuotio, syötiin, ajeltiin vuorotellen mönkijällä mettäpolkuja ja puheltiin kaikenlaista. Illalla oli tietysti thanks giving ateria. Paikalla oli saapunut vielä yks Billin poika Christian ja Angien äiti. Ennen ateriaa Bill nopeesti kertoi mulle päivän tarkotuksen, joka ainakin ennen vanhaa oli että kiitettiin jumalaa sadosta, ja sitten kiitti itse siitä että oltiin kaikki yhdessä paikalla.

Ruoka oli ihan törkeen hyvää ja ateria muistutti meijän jouluruokaa. Erinnäköset lautaset kiers pöytää ja ruokaa otettiin monta kertaa ja niin paljon, että kaikki oli totaalisesti täynnä. Tarjolla oli tietenkin kalkkunaa täytettä (stuffing) ja porkkanoita, maissia, ceasar-salaattia, perunamuussia ja kastiketta, makeaa perunamuussia ja leipää. Ruoan jälkeen pieni paussi ja sitten tietenkin jälkiruuaksi kurpitsapiirakkaa ja jätskiä joka oli muuten ihan pirun hyvää. Billin äiti Ellen sanos mulle että mun pitää vaatia että Suomessa ruvetaan viettää thanks giving päivää.

Jälkiruokien jälkeen pelattiin taas peliä. Peli oli nimeltään Things. Säännöt oli yksinkertaset; jokanen pelaaja on vuorotellen lukija joka lukee teeman esim. ''Things I would do if I was a dictator..''. Sit jokanen pelaaja kirjottaa lapulle mitä ite tekis. Lukija kerää laput ja lukee ne ääneen ja sen jalkeen jokainen palaaja vuorollaan koittaa yhdistää ketä on kirjottanu mitäkin. Oikein arvattu tippuu pois ja arvaaja saa pisteen. Peli oli ihan törkeen hauska ja kaikki meistä nauro 90% ajasta. Pelissä tuli esille esim. meijän perheen inside-joke ''halloween in Finland'' jonka tarina on et Ian, jolla on vähän huono muisti ja se kyselee mult aina kaikennäköstä moneen kertaan, kysys multa pariin otteeseen mun ensimmäisen kuukauden aikana, että juhliiko suomalaiset Halloweenia ja mä sanoin ei. Sit kerran ku se kysys kolmannen kerran puolvitsillä niin vastasin, että joo ja sit siitä on tullu meijän inside vitsi. Ja aina jos Ian kysyy multa jotain mitä se on kysyny jo ennen niin mun pitää nostaa vaan niin monta sormee ilmaan ku se on vaan kysyny ja siit se sit muistaakin yleensä et mitä mä oon vastannu.

Seamus ja mää ollaan lähennytty aika paljon tässä viimisen viikon aikana. Meistä on tullu vähän niinkun veljekset. Brennakin alkaa lämpenemään pikkuhiljaa. Se ei nimittäin ollu puhunu mulle henkilökohtasesti oikeestaan mitään ennen tätä viikonloppuu ja Erin sanos että ei kannatta ottaa itteensä sillä Breanna on tosi ujo. Seamus veikkas, että tuun kuulemaan siltä EHKÄ happy birthday ja Goodbye.

Maanantaina tultiin takasin kotiin superväsyneinä. Ja tänänen maanantai ei ollu yhtään sen pirteempi. Koulussa nukahdin matikan tunnille, joka on ihan okei sillä osaan jo tänhetkisen asian ja opettaja antaa meijän nukkua/pelata kännykällä/mitävaan kuhan ei häiritse opetusta ja ite pitää huolen että oppii.

Overall mulla on ollut täällä mahtavaa aikaa eikä mitään vastoin käymisiä tai pientä koti-ikävää suurempaa oo sattunut. Kuvia ei valitettavasti tultu otettua pahoittelen (paitsi Ian otti meijän mettäreissulta kuvan musta takaapäin jota Ian kuvailee ''How finns pee'').

First month!

Tasan neljä viikkoa sitten maanantaina saavuin tänne Vancouveriin, mikä tarkoittaa sitä että täällä on tultu vietettyy aikaa jo neljä vikkoa eli kuukausi. Arki alkaa pikkuhiljaa rullata normaalisti, uudet asiat rupee tuntuu tavallisilta ja niinku Erin sanos et mun ''guest status'' alkaa olemaan loppu ja mä oon osa tätä perhettä. Koulu ei oo mitenkään hankalaa paitsi yhteiskuntaopin kanssa on vähän kamppailua. En oo mikään välkky suomenkaan asioissa joten kanadalainen demokratia ja parlamentti sun muut suhahtaa yli hilseen. Oon löytäny ittelleni oman ''jengin'' ja ''brown guys'' niinku ne täällä sanoo eli kaikki intialaiset kovikset alkaa ottaa päähän. Ei mitenkään pahasti eikä silleen että ne ois mulle jotain tehny. Itseasiassa naurattaa vaan ku kattoo kuinka gangstereita ne yrittää olla. Muuten kaikki sujuu hyvin ja viihdyn koulussa. Ootan kovasti klubien esittelypäivää jolloin lähes jokainen koulun klubi esittelee niitten toimintaa. Toivon löytäväni sieltä itselleni jotain mukavaa ajanvietettä. Koululiikunta on ihan törkeen kilpailuhenkistä mut hauskaa ja on tosi jees kun sitä tosiaan on joka toinen päivä. Viime kouluviikko oli vaan neljä päivää pitkä ja niin on kaks seuraavaakin. Ens viikonloppu on neljä päivää pitkä ja sillon on thanksgiving joka me vietetään Powell Riverillä (missä ikinälieneekään).

Viikonloput on ollu tosi hauskoja ja ollaan touhuttu paljon kaikennäköstä. Vähän päälle viikko takaperin perjantaina oltiin pelaamassa yhden Reaganin luona pokeria Seamusin ja sen parin kaverin kanssa. Lauantaina haikattiin Squamish Chiefin huipulle joka oli melko rankka homma. Huipulla olin kohtuu poikki mut se oli tosi hauskaa ja näkymät ei ollu pahat. Sunnuntaina käytiin semmosessa sky diving tunnelissa joka oli kans ihan pirun hauskaa.

Seamus plänkkäämässä (Oli niin hauska kuva et oli pakko julkasta täällä)

Viime viikonloppu oli kolmipäivänen. Oltiin koko viikonloppu Victoriassa, joka on BC:een eli tän provinssin pääkaupunki, koska Ianilla ja Erinillä oli jotain bisneksii hoidettavan siellä. Sil aikaa mä ja Seamus pyörittiin ympäri kaupunkii. On muuten pakko mainita et 4 dollarin paidat Quicksilver kaupast on aika mielyttävä löytö. Sain myös ensimmäisen kokemuksen kanadailesta leffateatterista. On muuten ihan pirusti isompii ku suomalaiset. Käytiin kattoo leijonakuningas.

Anyway, tää postaus jäi vähän lyhkäseks ja koitan pyrkii kirjottamaan useemmin ja runsaammin tänne. Nyt vaan sattu niin iso paussi kun on ollu niin paljon kaikkee tekemistä ja koettavaa. Ens viikonloppuna on thanksgiving ja sen jälkeen teen postauksen miten se meni ja mitkä oli kokemukseni.

Viikko takana

Nyt on kulunut täysi viikko (siis nykyisessä oikeassa sijaisperheessäni) Kanadassa. Fiilikset on aivan mahtavat ja ihmiset tääl on tosi mukavii. Maanantaina, kun Ian ja Erin eli host-iskä ja -äiti haki mut lentokentältä, oli ensifiilikset Vancouverista aika hyvät: Edessä kohosi valtava määrä vuoria ja Erin osotteli ja nimesi niitä vuorotellen ja kertoi missä Seamus (host-veljeni) käy laskemassa mieluiten. Keli oli tosi kuuma ja on pysynyt kuumana koko viikon; 22-29 astetta joka päivä. No sitten kun päästiin talolle, joka tulee olemaan minun kotini jonkun aikaa, leukani loksahti auki uudelleen. Talo on todella iso ja mukava ja niin on myös naapurusto. Erin näytti minulle huoneeni ja antoi pienen esittelykierroksen. Talo pitää sisällään mun, Brennan, Seamusin ja Erinin ja Ianin makuuhuoneet, keittiö, olohuone, Ianin ja Erinin työhuoneet, ruokasali ja pianohuone, kellarissa pelihuone ja kaikki kodinhoitohommat ja pihalla autotalli ja kiva puutarha.

                         

Mun huone

Olohuone

Tiistaina pääsinkin heti kouluun. Käyn luokkaa 11. Eka koulupäivä oli vaan tunnin mittanen eikä muuta tapahtunu kun rehtori toivotti meijät vaihto-oppilaat tervetulleiks (minut ja kolme ranskalaista, jotka ei oo täällä kun kolme kuukautta) ja esitteli meijät meijän kanslisteille (jokasella vuosiluokalla on oma kanslisti, joka hoitaa oppilaiden asioita). Koulussa on noin 2500 oppilasta ja niistä on 75% kiinalaisii/japanilaisii/intialaisii. Vuosi on jaettu kaksiin eri päiviin (day 1 ja day 2 loogisesti) mulla esimerkiks on aina ykköspäivinä studio arts, social studies, english ja pre-calculus (verrattavis pitkään matikkaan) ja kakkospäivinä biology, marketing, chemistry ja P.E. Nää päivät vuorottelee läpi vuoden eikä lukkari siitä miksikään muuksi muutu, eli aika tylsää kun on tottunut suomalaiseen jaksojärjestelmään. Tunnit kestää 1.5 tuntii ja välissä on noin 10 minuutin tauko, joka ei ole huilaamiseen tarkoitettu vaan seuraavan luokan löytämiseen. Tokan tunnin jälkeen on 45 minuutin ruokavälkkä. Kouluruoka maksaa ja se on aina yleensä hampurilaisii, pitsaa jne. joten mun host-äiti pakkaa mulle aina oman välipalan; jonkinnäkönen voileipä, keksei, hedelmii ja marjoi. Ensivaikutelma kaikista opeista oli hyvä ja muut koululaiset on kehunu suurinta osaa mun opettajista. Mielenkiintosin kurssi on marketing. Opettaja kerto et meil tulee olee sen kurssin aikana ainakin joulujuhlat, uudenvuodenjuhlat ja kevätjuhlat mut se ei tee siitä kurssista vielä mielenkiintosta vaan se että meistä tulee jokainen oppilas työskentelee viikon ajan koulun ''kaupassa'' (en oo viel aivan varma mikä se on, mut siel ilmeisesti myydään ruokalan kouluruuan lisäks vaatteita ja jotain muuta). Työskentelyn aikana meijän pitää tehä ruokatilauksia ruokalaan, ostaa uutta tavaraa koulun kauppaan, hinnoitella tuotteita ja kaikkee muuta vastaavaa. Me suoritetaan kyseinen tehtävä viiden hengen ryhmissä ja parhaiten suoriutunu ryhmä tienaa 50 dollaria per nuppi.

Ensimmäiset koulupäivät oli aika hämmentäviä, koska koulu on tosi iso enkä tiedä yhtään minne mennä. Onneks mun taideope, joka on samalla mun luokkis, esitteli mut luokalle ja kertoi et oon vaihto-oppilas Suomesta. Kaikki kiinnostu must samantein ja sain kaks kivaa tyttöä opastamaan mua ja auttaa ettii oikeet luokat. Kaikki sanoo et puhun täydellisesti englantii ja ehkä se on syy miks kaikki luulee mua joka tunnil aina vaan joksi ''normaaliks uudeks oppilaaks'', kunnes joku keksii kysyy mun ''eksoottisest nimestä'' ja saan selittää mun tilanteen ja mistäpäin oikeen oon kotosin. Sen jälkeen kaikki kiinnostuu samantein ja pyytää mua sanoo sitä ja tätä suomeks ja kyselee lätkästä. Mä aina saan silleen ylpeen vaatimattomasti sanoo et no me nyt vaan ollaan maailmanmestareit. Ja mun nimi ei todellakaan soinnu näitten suuhun. Joka ikinen oppilas ja opettaja kysyy sitä monta kertaa ja pyytää toistaa. On hauskan kuulosta, kun kaikki jankkaa jatkuvasti ''Liivai''. Sain muuten jo ekana koulupäivänä maistaa sitä elokuvien ''kouluhierarkiaa'' kun istahdin ruokalassa 12-luokkalaisten pöytään ja mut siitä tietenkin häädettiin pois. Ja te kaikki jotka valitatte kouluruuasta lopettakaa välittömästi, koska te ette tajua mikä rikkaus se on! Mä kaipaan niin paljon sitä ilmaista kunnon kouluruokaa.

 

Koulun jälkeen mulla ei hirveesti ole vielä tekemistä kun en oo saanu ihan kunnolla kavereita vielä, mutta käydään aika usein Seamusin kanssa pyöräilemässä. Mul on niin paljon totuttelemista tähän ruokailurytmiin, koska päivällinen syödään kuuden ja kahdeksan välissä. Sillon koko perhe istuu yhdessä, jutellaan miten on kaikilla päivä menny, vitsaillaan ja naureskellaan. Ruuan jälkeen on yleensä jälkiruoka ja sen jälkeen muut lepää ja yks tiskaa. Ennen nukkumaan menoa katotaan yleensä kaikki TV:stä joku ohjelma.

Viikonloppu oli todella mukava ja hauska. Lauantaina käytiin aluksi kauppakeskuksessa, jossa tavattiin Seamusin kavereita. Seamusin kaverit tuli kaikki meille ja pelailtiin aluksi kaikkia pihapelejä ja chillailtiin. Myöhemmin grillattiin, syötiin hampurilaisia ja pelailtiin korttia ja xboxia myöhään yöhön. Tänään sunnuntaina alkoi päivä vohveliaamupalalla katsellen Ianin kanssa jenkkifutista (katotaan sitä aika paljon). Päivällä käytiin Stanley parkissa n. 10 kilometrin kävelylenkillä ja se oli tosi kivaa.

Downtown Vancouver stanley parkista käsin

Lions Gate

Inukshukkeja (uskokaa tai älkää ne ei oo millään kiinni toisissaan)

Mä oon kokenu jo niin paljon kaikkea uutta ja erilaista viikon aikana et ei kaikki muistu mieleen. Tässä nyt oli tämmönen peruspaketti kuitenkin mun kokemuksista ja kuulumisista.

Terveisiä Kanadasta!!

Täällä sitä sit ollaan!

Allright, mun ensimmäiset päivät täällä Kanadassa oon viettäny orientaatioleiril Torontos. Kun mä saavuin lentokentälle olin eka vähän paniikis, koska siel ei ollu ketään mua vastassa. Odottelin tunnin verran siel aulas ja sit leirin vetäjä päätti ilmestyy paikalle. Se pahotteli kovasti, koska oli odottanu mua vääräs terminaalis. Sit odottelin yhen Itävaltalaisen Andin kans siel lentokentäl about kolme tuntii ku leirinvetäjät keräs muita oppilaita kasaan. Ku kaikki oli saatu kasaan lähettiin bussil meijäl hostellil jossa mä jaoin huoneen Kahen saksalaisen, sen itävaltalaisen Andin ja norjalaisen Rakibin kaa.

Ekana päivänä ei tehty oikeestaan muuta ku käytiin Niagaran putouksilla.Tokana päivänä heti aamupalan jälkeen mut, Rakib ja neljä muuta norjalaista haettiin INTOn yhteistyöyhtiön Yes Canadan omalle leirille, jossa meitä odotti lauma japanilaisia, pari aussia, yks meksikolaine ja muutama ranskalaine. Sara, yks leirin vetäjistä, haki meijät hostellilt ja kuskas meijät niitten hotellil, joka oli (on vieläkin) aivan mahtava. Niitten leiri alko aluks pienel tutustumisleikil ja paril esitelmäl. Sen jälkeen lähettiin Eaton Centeriin shoppailee (tosin meil oli vaan puoltoist tuntii aikaa joten me vaan oikeestaan juostiin kaikki mielenkiintosimmat kaupat läpi Rakibin kaa, jotain kuitenki tarttu mukaan). Shoppailun jälkeen mentiin CN-tornil joka oli aivan mahtava. Päivän päätteeks mentiin pienelle (neljän tunnin) laivareissul. Laiva seilas siin Toronton rannas ja näkymät sielt veden päält oli aika upeet. Pakko mainita et ne japanilaiset on aivan hulluja. Ne ei muuta tee ku huuda toisilleen ja ota kuvii. Ja ne oikeesti ottaa niit kuvii. Itte pääsin about 300 eri kuvaan ja mult meinattiin repii vatteet päält.

Eaton Center

                                                                                    

Huomenna kaikki lähtee omien perheittensä luokse paitsi mä. Mun perhe on jossain lomalla ja mä lennän niitten luo Vancouveriin vast viides päivä ja mut laitetaan siks aikaa johonki varaperheeseen. Anyways en malta oottaa et pääsen Vancouveriin ja tapaan mun tulevan perheen. Lisää blogipäivitystä tulossa sitten sieltä suunnalta.

Greetings from Canada!

Valmiina ollaan!

Ollessani seiskaluokalla lähti liikkeelle ajatus: ''minä lähden vaihtoon''. Puolivitsillä heitetty juttu lähti kasvamaan ja siitä tuli todellinen haave. Alunperin tarkoituksena oli lähteä Australiaan tuttavien tarinoiden ja kehotusten perusteella, enkä muutenkaan halunnut lähteä omasta mielestäni hieman kliseiseen jenkkilään. Vuoden 2010 talviolymppialaisten aikana mieleni muuttui. Siitä lähtien oli täysin selvää, että haluan Kanadaan.

Vuosi sitten heinäkuussa aloimme äitini kanssa tarkastelemaan eri firmoja joiden kautta vaihtoon lähtö onnistuisi. Kävimme muutamissa esittelytilaisuuksissa ja täpinäni kasvoi jatkuvasti. Minkään firman kautta ei kuitenkaan Kanadaan päässyt syystä tai toisesta. Rupesin jo hieman menettää toivoani kunnes äitini löysi firman nimeltä INTO education, jonka kautta englanninkieliseen Kanadaan pääsisi varmasti. Ensin kävin haastattelussa Cafe artissa ja sen jälkeen alkoikin hirmuinen paperisota. Yhteensä 14-sivuisen hakemuksen täyttämisessä kesti noin kuukausi. Ravasin jatkuvasti lääkärissä tuberkuloositestin, rokotusten tai allekirjoitusten takia. Oli suuri helpoitus kun hakemus saatiin valmiiksi ja postitettua Kanadaan. Sitä seurasi sitten piinaava odotus.

Toukokuun loppupuolella kävin helsingissä viikonlopun mittaisella vaihto-oppilasvalmennusleirillä, jossa minua ja 20 muuta INTON kautta lähtevää vaihtaria valmennettiin tuleviin haasteisiin (olen muuten ainut suomalainen Kanadaan lähtiä INTOlta). Meitä, joilla ei silloin ollut vielä sijaisperhettä tiedossa, rauhoiteltiin että ei olisi syytä huoleen. Leirin jälkeen odotus jatkui. Odotus kesti noin kesäloman puoliväliin, jolloin sain iloista meiliä INTOlta. Minut oli ainakin toistaiseksi sijoitettu British Columbian Vancouveriin. Sitten alkoi taas kauhea paperihomma viisumia varten (jossa ei kauaa kyllä nokka tuhissut kiitos jälleen kerran rakkaan äidin). Viisumi hyväksyttiin ja elokuussa sain isäntäperhepaperit. Papereiden mukaan tulen olemaan osa Baileyn perhettä. Perheeseen kuuluu businessman isä ja lawyer äiti sekä -92 syntynyt tyttö ja -96 syntynyt poika ja koira. Ja mikä hienointa kaikki heistä lumilautailee tai laskettelee ja ovat aivan intona siihen!!! Kämppä on iso ja asuinalue tyypillinen, rauhallinen leffa-neighbourhood (ainakin sen perusteella mitä google street viewistä oon nähny). Saan oman huoneen ja oman vessankin. Koulua tulen käymään vaatimattomassa 2500 oppilaan Sir Winston Churchill secondary schoolissa jossa minut rekisteröidään luokalle 11. Host-veljeni Seamus käy luokkaa 10 ja on koulussa opastamassa minua thank god.

Siinä  taisi olla kaikki asia siitä mistä homma lähti tähän päivään (ainakin noin pähkinänkuoressa). Tähän blogiin tulen kirjoittelemaan aina silloin kun jaksan/muistan kuulumisistani, koulun käynnistä, kommelluksista ja paikallisesta elämästä. Haluan tässä vaiheessa kiittää kaikkia jotka ovat minua tukeneet, kannustaneet ja rohkaisseet vaihtoon lähdössä ja kiitos tuhansista vinkeistä mitä on kotipiiristä, sukulaisilta ja kavereilta tullut. Isoin kiitos kuuluu kuitenkin rakkaalle äidilleni, jota ilman en olisi tälle reissulle lähdössä. Rakastan äitiäni ja koko muuta perhettä todella paljon vaikka se ei aina ihan tule esille.

Terveisin, Leevi